sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Korvikepulikointia




Ajat ovat kovat, senhän me jo tiedämme. Lama on kuin musta pilvi päittemme päällä, ja se saa ihmiset epätoivoisiin tekoihin, uusiin ratkaisuihin ja elämänmuutoksiin, vanhojen tottumusten uudelleenarviointeihin ja niitten hylkäämisiinkin. On keksittävä kiertoteitä.

Asumme sisämaassa, kaupungin keskustassa kerrostalossa, eikä käytettävissämme ole virkistävää puutarhaa lasten ulkoleikkeihin. Lähimmälle rannalle päästäksemme meidän on ajettava kolmen vartin automatka, mutta koska bensan hinta on €1,70 litralta, harkitsemme tarkkaan ne kerrat, jolloin pakkaamme kimpsut ja kampsut rantapäivän viettoa varten.

Päivälämpötilat kesäisin täällä Kreikassa ovat lähes poikkeuksetta yli 30 astetta, useimmiten lähempänä 40:ää, ja virkistystä alkaa kaihota epätoivoisesti ennemmin tai myöhemmin. Lapsethan haluaisivat rannalle harva se päivä, mutta koska se ei ole mahdollista, he ovat keksineet toisenlaisen riemukkaan tavan lotrata vesileikeissä.

Kun päivä on kuumimmillaan, leikit ovat hikistyttäneet nuorimmat pojistani, kahdeksan- ja yksitoistavuotiaat vilpertit ikiliikkujat. Silloin he saattavat yht´äkkiä taistelujensa lomassa mumista päät yhdessä täydessä yhteisymmärryksessä.

- Äiti, me mennään parvekkeelle! he ilmoittavat muina miehinä ja tassuttelevat ohitseni peräkanaa pelkissä puuvillaisissa kesäsortseissaan

Parvekkeen lasiovi napsahtaa kiinni. Pojat siirtävät muovituolit pois keskeltä parveketta aikamoisella räminällä niinkuin suurempaakin esitystä valmistelisivat. Kuulen, kun vesiletkusta lasketaan pyykkivatiin vettä. Kun vati on täynnä, pojat asettuvat peräkkäin niin, että pienempi on takana. Isompi nostaa keskittyneesti raskaan vesivadin hitaasti heidän molempien päitten yläpuolelle ja – silmien pitää olla tässä vaiheessa kiinni, suut irvistyksessä ja olkapäät korvissa – kaataa kylmän veden kiljahdusten säestämänä itsensä ja pikkuveljensä päälle. Se on kuulemma totutteluvaihe.

Seuraavaksi on vuorossa varsinainen leikki. Vesiletkusta päästetään vettä reilusti niin että lattialle saadaan sentin kerros. Kreikkalainen surkea tasaisten pintojen kaltevuuksienlaskutaito nousee uuteen arvoonsa, sillä vesi tosiaan pysyy lattialla, eikä lähde valumaan viemäriaukkoja päin.

Vuorotellen pojat ottavat parvekkeen toisesta päästä vauhtia, kellahtavat mahalleen keskivaiheilla ja liukuvat vesiliirtoa parvekkeen toiseen päähän, yleensä päin ikivanhoja kukkatynnyreitä, joissa kituuttelevat nyrpistelevät liuskearaliat. Samat tynnyrit ovat oivia alustoja työntää taas vauhtia jaloilla toiseen suuntaan liukua varten. Pituutta parvekkeella on hulppeat kahdeksan metriä. Vesi on vilpoista, marmorilattia samoin, ja pojat näyttävät kisailevilta saukoilta, niin onnellisilta, että oikein kateeksi käy. Lopuksi he makaavat märällä lattialla hiljaa kädet ja jalat levällään kuin meritähdet ajatellen omia lapsenviisaita ajatuksiaan.

-Näinköhän on, että tuo parvekepulikointi riittäisi heille ja kaipuu mereen unohtuisi?  mietin.

Seuraavana päivänä bongaan olohuoneen lattialta kaksi veljestä, molemmilla snorkkelit kasvoilla, ilmaletkut suussa kohisten. Tekevät vihreällä matolla uimaliikkeitä.

- Äiti, koska me mennään rannalle?








2 kommenttia:

  1. Voi ihanuuden ihanuutta. Meillä 8,5 (tuo puolikas ON tärkeä) vee vähintään yhtä onnellisena liukuu liian pienestä liukumäestä liian pieneen altaaseen. Meillä ranta lähempänä (no missä se kaukana Irlannissa olisi) ja bensakin halvempaa, mutta joka metri on laskettava minkä ajelee täälläkin :( Eläköön kekseliäät lapsemme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että tuntuu surkealta sanoa usein niitten pyyntöihin monesta asiasta, ettei voida, kun maksaa liikaa. Aika hyvin ne kuitenkin sitten sopeutuu ja keksii omia konstejaan hauskan pitoon. Toivottavasti nyt ei ihan käpylehmiin asti tarvitse mennä.
      Vesi on kyllä näköjään kaikkien lasten rakas elementti. Jos ei muuta niin sitten kylpyammeeseen pitää päästä. Se vaan, että sitten koko kylpyhuone on yhtä vesielementtiä sen jälkeen :)

      Poista