Värikäs elämäni

Elämäni on ollut värikästä, kyllä, mutta en millään muotoa halua lähteä seikkaperäisesti kertomaan kaukaisista matkoista merten toiselle puolelle, tällä kertaa (matkapäiväkirjani seuraavat myöhemmin), vaan haluan kertoa oivaltaneeni jo vuosikymmeniä sitten, että elämäni EI ole milloinkaan ollut mustavalkoista!

Asioitten ja ajatusten jakaminen ronskisti, itsestäänselvästi ja terävästi "joko-tai" -luokittelulla ei todellakaan ole ollut vaihtoehtonani, kun olen pohdiskellut elämää ja oman itseni osaa siinä, yrittänyt löytää se Oikea Minä ja se, mitä tämä Oikea Minä itse asiassa haluaa elämältä. Mihin vain asiaan olenkin vuosien varrella yrittänyt saada selkeän ratkaisun, vaihtoehtoja on tuntunut olevan tuhansia, koska en ole koskaan nähnyt asioita tai ihmisiä mustavalkoisesti. Näin on ollut pakko luottaa lopulta intuitioon.

Joillekin ihmisille on kadehdittavan helppoa oitis määritellä mielipiteensä: se joko on tai ei ole jotain. Se on joko hyvä tai huono, kaunis tai ruma, helppo tai vaikea! Heidän elämänsä on täynnä periaatteita, joista ei tingitä! Jos ei muuten niin periaatteen vuoksi! Yksinkertaista kun sen osaa. He tietävät välittömästi, mitä mieltä ovat asiasta kuin asiasta, mikä ei itsessään tietysti ole huono juttu varsinkaan, jos se tarkoittaa, että he ovat tutustuneet itseensä ja löytäneet persoonansa ja mieltymyksensä.

Mustavalkoisuus on tuki ja turva, koska silloin ei tarvitse ruveta pohtimaan mahdollisten harmaan sävyjen olemassaoloa tai jopa – hui kauhistus! – muita värejä. Tukeva ja tukevien mielipiteitten maaperä alkaa rakoilla, jos päästää ajatuksiinsa muitakin vaihtoehtoja mahdollisina oikeina vastauksina. Varsinainen kammotusvisio mustavalkoihmiselle on hitaasti päästää tajuntaan kaikkien niitten pienten osatekijöitten yhdistelmät, joita alkaa silloin syntyä: Niitähän on lukematon määrä, herra nähköön! Jaa, ettei olekaan vaan miehisiä miehiä ja naisellisia naisia???? Että meissä kaikissa on sekä feminiinisiä että maskuliinisia puolia ja piirteitä??? Ei minussa ainakaan!!

Harmaan eri sävyjen, ja sen jälkeen muidenkin värien, päästäminen omaan ajatusmaailmaan on pyörryttävän pelottavaa, mutta niin huimaavan - vapauttavaa! Ei tarvitsekaan enää noudattaa tiettyjä käyttäytymismalleja, koska luulee niitä ainoiksi oikeiksi vain sen takia, että "niin on aina pruukattu". Voi vihdoinkin soveltaa tapoja ja tottumuksia siihen Omaan Minään ja sen perimmäisiin mieltymyksiin niin, että oman elämän tekemisistä tulee Minun omia asioitani - ei matkittuja, ei opittuja, ei mustavalkoisia millään tavalla. Niissä saa olla kaikki sateenkaaren värit, jos se tuntuu itsestä parhaimmalta.

Nyt joku jämptin ajatusmaailman omaava henkilö saattaa kutsua värien kyllästämää ihmistä selkärangattomaksi ameebaksi, joka ei tiedä mitä haluaa, jolla ei ole omaa selkeää mielipidettä asioista (eli ei siis tunne itseään) eikä kunnon periaatteita. Hänellä ei ole - sanonko, en sano, sanonko..munaa! Kaikki käy. Ja toisaalta ja toisaalta. Ja ei se nyt ole niin yksinkertaista, jos sitä ajattelee muiltakin kanteilta...  Painan pääni ja tunnistan kaikki nämä piirteet itsessäni..hmpf... MUTTA!  On niin monia tapoja elää oikein tätä elämää!! Mikä joku toinen ihminen on sanomaan toiselle, miten kuuluisi elää oikein, jotta tämä olisi onnellinen? Jokaisella on oikeus, itse asiassa velvollisuus, muokata oma elämänsä juuri sellaiseksi, joka tekee juuri hänestä onnellisen.

Olen mielestäni hyvin vapaamielinen asiassa kuin asiassa - täynnä mielen värejä, jos haluatte sen sanoa niin - ja toistellut mantran tavoin ajatelmaani: "Kaikki on sallittua oman hyvän olon tuomiseen, niin kauan kun ei loukkaa toista". Tähän sisältyvät kaikki elämän osa-alueet: uskonnot, mielipiteet, seksuaaliset suuntautumiset, tavat ja tottumukset, kaikkien aistien nautinnot sen tuhansissa eri muodoissa.

Elä ja anna toistenkin elää! Anna kaikkien kukkien kukkia!

Onpa onnenpotkaus, etten elänyt 60-luvun lopulla Amerikassa hippiliikkeen aikana. Onnenpotkaus lähinnä vanhemmilleni, sillä takuuvarmasti kiertelisin vieläkin Woodstockin nurmikkoa (lue:mutapeltoa) laskeskelemassa ruohonkorsia, etu-ja keskisormet V-tyyliin asetettuina: LOVE AND PEACE, MAN!


EDIT 14.7. 2012 

Lukiessani 5.7. ilmestynyttä Annaa, huomasin, miten kehitysministeri Heidi Hautala oli samoilla linjoilla: " Kavahdan ideologisuutta ja yritän välttää oikeassa olemista. Ihmiset, jotka ovat keksineet totuuden, ovat usein äärimmäisen vaikeita yhteistyökumppaneita. Ja vain yhteistyöllä saadaan jotain aikaiseksi. Tämä ei ole periaatteettomuutta vaan sitä, että näkee, että asiat eivät ole mustavalkoisia. " 

photo by Hippie Peace Freaks (Facebook)