perjantai 8. marraskuuta 2013

Ihmeitä tässä tarvitaankin




Aamuisin vien nuorimmat lapseni kouluun. Sen jälkeen, ennen oman kotini oven aukaisua talon kolmannessa kerroksessa, käväisen kerrosta alempana appeni luona katsomassa, mitä vanhuksen aamuun kuuluu. Samalla joko kiehautan hänelle pikku kupillisen kreikkalaista kahvia ja leikkaan pikkupaloiksi pari leivän siivua, ellei hän jo ole ehtinyt itse niitä tehdä, tai pesaisen muutamat altaassa kallellaan olevat astiat. 

Tänä aamuna hän pyysi minua kysymään mieheltäni, pojaltaan, josko tämä voisi hänet kylvettää tänään, perjantaina, huomisen lauantain sijaan. Appeni toivomuksena on saada suihkuapua kirkkoon menoa edeltävänä päivänä. Ymmärsin, että hän haluaa mennä kirkkoon poikkeuksellisesti jo huomenna. 
En alkanut tarkemmin kysellä, mikä oli tämänkertaisen ylimääräisen kirkkoon menon syynä, sillä erityisiä kirkkopyhiä riitti jokaiselle kuukaudelle. 

Toivotin hyvää päivän jatkoa ja lähdin. Päätin mennä leipäkauppaan kadun toiselle puolelle hakemaan lämpimäntuoretta kahvileipää. Siinä niitä näitä jutustellessamme kyselin, josko kauppias tiesi, mikä kirkollinen päivä huomenna oli. 

– Jaa, tänään on Michailiksen, Angeloksen ja Stamatiksen päivät..., hän luetteli.  
– Niin on, sanoin, mutta entäs huomenna?
– Tjaah, Nektarios juhlii huomenna! hän muisti.
– Nektarios? Mutta ei meidän perheessämme eikä edes suvussamme ole ketään Nektariosta, pohdin puoliääneen edelleen miettien. 

Kauppias hymyili yhtäkkiä muistaessaan lisää: 
– Mutta tiedätkös, että Pyhän Nektarioksen uskotaan pystyvän ihmetekoihin? Ainakin jotkut uskovat, hän sitten lisäsi hymynkare suupielessään antaen ymmärtää, ettei itse kuulunut ihmetekoja pyhimykseltä pyytävien joukkoon.

Kiitin, ja astelin mietteissäni kotitaloon takaisin, nousin hissillä kolmanteen kerrokseeni, laitoin kahvinkeittimen pulputtamaan ja istun nyt tässä. 

Appeni haluaa siis mennä kirkkoon Pyhän Nektarioksen takia? Ihmettä pyytämään? Milleköhän nimenomaiselle asialle hän haluaa ihmeen tapahtuvan?

Hän itse on jo 84-vuotias, toispuoleisen aivohalvauksen 56-vuotiaana läpikäynyt ja sen aiheuttamista, elämää yhä enemmän hankaloittavista lieveilmiöistä kärsivä. Vilustuttuaan ja flunssaisena hänen kamppailee pitääkseen hengityksensä toiminnassa. Muisti alkaa tukkoilla pahasti. Aamiaisensa yhteydessä hän laittaa eteensä pöydälle rivin erimallisia ja -värisiä lääkkeitä, joiden ristikkäis- ja sivuvaikutukset rasittavat elintoiminnot äärimmilleen. 

Toivooko hän ihmettä olonsa kohentumiseen? Silloin tällöin appiukolleni tulee hetkiä, jolloin hän on katkera ja vihainen elämälle, joka häntä kituuttaa niin pitkään huonokuntoisena, vaikka vaimokin jo meni ja kuoli muutama vuosi sitten. Silloin hän paukuttelee keppiään lattiaan ja huutaa: 
– Pois täältä joudan jo! Minkä takia joudun raajarikkona ja toispuolisena kärsimään tässä surkeassa elämänkaltaisessa puolinaisessa olotilassa vuosikausia?
Mieheni kysyy häntä sisuunnuttaakseen:
– Mitäs niitä lääkkeitä sitten napsit siinä, ja olet viivana lääkärille menossa uusia hakemaan, kun vähän jossain tuntuu kipuja? Jätä pois kaikki tabletit, niin ongelmasi ratkeaa!  
Nauruunhan tällaiset draaman poikaset silloin loppuvat. 

Toivooko appeni, että ihme tapahtuisi, eikä meidän tarvitsisi lähteä maasta pois, kuten suunnitelmissamme on tehdä ensi vuonna?
Hän ei luultavasti ymmärrä, että koko maan asioitten ollessa näin solmussa meidän Kreikkaan jäämiseemme ei riittäisi edes suuri lottovoitto! Emme me voisi vierestä katsoa, kun ihmisiltä, joilla ei ole tuloja eikä omaisuutta, vaaditaan verotuloja ja "hätäapuna" perittäviä maksuja valtiolle kaikesta huolimatta. Emme me voisi seurata lastemme opiskeluyrityksiä yliopistoissa, joissa työseisaukset ovat tänäkin vuonna pysäyttäneet kaikki opiskelumahdollisuudet tulevaisuudestaan huolissaan olevilta nuorilta. Niissäkin opinahjoissa, jotka ovat olleet syyslukukauden toiminnassa, opettajapula on pöyristyttävä ja ainevalikoima supistunut.

Vaikka lapset onnistuisivat saamaan opiskelunsa joskus valmiiksi, se ei takaisi hyvää tulevaisuutta: joka viidennellä Ateenan katujen asunnottomalla on taskussaan korkeakoulututkinto!

Taidanpa mennä appeni kanssa kirkkoon huomenna ja sytyttää kynttilän Pyhälle Nektariokselle ja pyytää: 
– Hyvä pyhimys, anna oikeudenmukaisuuden, rehellisyyden ja epäitsekkyyden täyttää tämä maa. Anna meille takaisin meidän unelmamme, jotta voisimme lapsillemmekin ne antaa. 
Anna sekä taloudellista että hallinnollista valtaa pitävien käyttää tästä päivästä lähtien voimansa, tietonsa ja taitonsa maansa mullan tervehdyttämiseen luonnonmukaisin keinoin ilman luovuutta tappavia, toivoa tukahduttavia ja unelmia murskaavia riistoja.
Anna minulle toivoa ja voimaa uskoa, ettei ihmeiden aika ole ohi.



Appeni neljä vuotta sitten, pulskana ja hymyilevänä