keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Shangri-La kiikarissa


Yhä useampi täällä Kreikassa asuva suomalaisäiti on tehnyt ainoan jäljelläolevan ratkaisun: muuttanut perheensä kanssa Suomeen, kun perhe ei yksinkertaisesti pysyisi hengissä enää tulojen niukkuuden vuoksi. Kreikassa kun valtio ei tue varatonta millään tavalla - tarkoitan lähinnä toimeentulotuen ja erilaisten tukien puuttumista. Ei ole "sossun kassaa", minne mennä selittämään varattomuuttaan ja tarpeitaan!  Lapsilisä kolmesta alaikäisestä lapsesta on €264 ja se maksetaan joka toinen kuukausi. Vastaava summa suurperheelliselle (eli väh. 4 lapsen perheelle) on huimat €350 !!  Työttömyyskorvausta maksetaan korkeintaan vuodeksi ja sen suuruus on runsaat €200. Köyhyysraja Kreikassa on €7 000/v ja veroa kuitenkin maksetaan € 5 000:n tuloista. Silti on vaikeata löytää tuote, joka olisi Kreikassa halvempaa kuin Suomessa (oliiviöljyä ja viintä lukuunottamatta). Esimerkit maastamuuton ja paluumuuton syistä jatkuisivat loputtomiin...


Erään läheisen, hyvän ystävän viimeaikainen ratkaisu Suomeen paluusta on koskettanut meitä kaikkia kreikansuomalaisia,  ja se on kirvoittanut vakavia, pohdiskelevia keskusteluja ei pelkästään ratkaisun tuomista konkreettisista ongelmista paluumuuttajan arjessa ja sopeutumisessa vaan myös elinpaikan valinnasta yleensä.


Koska meitä ihmisiä on moneksi, en seuraavassa pähkäilyssä pyri yleistämään ajatuksiani kaikille sopiviksi, ainoastaan puhun siitä, mitä ajatuksia itselleni, Lennu Lepakolle, lamakauden lusmuilijalle ja sohvafilosofille, tämä kaikki liikehdintä on synnyttänyt.





Miten sitä ajattelee niin usein, että "elämä on jossain muualla"?  Itse olen mukautujatyyppi, sopeutuja, ja mottonani on koko elämäni ollut "siellä, missä itse olen, on kotini" . Tämä ideologia toteutui kirjaimellisesti niinä seitsemänä vuotena, jolloin työskentelin matkaoppaana sopeutuen Kreikkaan, Portugaliin, Kanarian saarille, Espanjan mantereelle, Barbadokselle, Jamaikalle, jne.... Piti olla parissa viikossa asiantuntija, neuvoa muita ja kertoa maan kulttuurista, historiasta ja kielestä. Sopeutuminen ja sulautuminen oli elämääni! Silloin tuntui, että missä vaan maailman kolkassa olisinkin, pärjäisin, koska osaisin rakentaa ne itselleni välttämättömät ja tärkeät elämän rakennuspalikat niin, että tuntisin olevani kotonani - ympäristöstä, ilmastosta, kielestä välittämättä. 



Kotiutumisessa on toinenkin puoli, kääntöpuoli: jossain maailman kolkassa on juuri sellainen paikka, maa, kaupunki, kylä, joka vastaa täydellisesti omaa identiteettiä. Onko tämä pelkästään toive, illuusio oman minän ja persoonallisuuden Shangri-La´sta, jonne ei tarvitse erityisesti yrittää sopeutua? Se tuntuisi alusta alkaen paikalta, josta ei tarvitse haikailla pois, jossa ei tarvitse tuntea, että "jossain muualla tapahtuu nyt paljon enemmän".  Riippuu tietysti ihmisestä itsestään, mihin asioihin elämässään on tyytyväinen, mitkä ovat niitä tärkeimpiä asioita,  jotka antavat raamit onnelliselle elämälle. Kun kaikki osatekijät ovat hyvin omilla paikoillaan, silloin voi istahtaa nojatuoliinsa, huoahtaa rentoutuneena ja katsella ympärilleen ajatellen : "SE ON TÄSSÄ!"


Ennen kuin tämä auvoinen tilanne loksahtaa omalle kohdalle, mikä estää kokeilemasta, vaihtamasta paikkaa, tekemään suuriakin muutoksia elämään sen saavuttamiseksi?  - edellyttäen tietysti, että muut oman elämän osatekijät sitä suosivat (mahd. elämänkumppani, lapset, työtilanteet yms.) Jokainen ihminen on itse vastuussa omasta onnestaan, jokainen tekee itse oman elämänsä sen näköiseksi, että se tuntuu omalta. Koska kuitenkin harva meistä on aivan yksinään liikenteessä aikuiselämän valtateillä; pitää osata sopeutua, myöntyä ja luovuttaa edes pieniä palstoja Shangri-La´sta muiden käyttöön. Itselle läheisten ihmisten hyvinvointi on myös osa omaa onneamme. Mielestäni kuitenkin tärkein ohje on se, ettei muutoksia saa pelätä ! Ne antavat aina mahdollisuuden uuteen, tuoreeseen näkymään ja vähintään selkeämmän kartan omaan unelmien asuinpaikkaan ja elämäntyyliin. Jotain jää taakse, mutta edessä voi olla kaksin verroin mieluisampaa! Ja sitähän ei tiedä, jollei repäise itseään tutuista raameista irti kaiken uhallakin. Sittenpähän sekin on nähty.


Surkein vanhuudenkuva, jonka itselleni voin maalata, on se, että kiikkustelen keinutuolissa  mummonkääppänänä haikaillen kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita eteeni on tuotu, suorastaan viskattu, ja joihin itselläni ei ole ollut tarpeeksi rohkeutta tarttua!!  En koskaan saanut tietää MITÄ JOS... !


Suurempaa katkeruutta ja katumusta ei ole olemassa kuin hyväksi käyttämättömät mahdollisuudet aukaista elämän ovia .


Edit: Vuoden 2013:n alusta lapsilisä on €40/lapsi/kk, jos tulot eivät ylitä €11 000/v. Jos vuositulot ovat enintään €21 000, summasta saa 70% ja niin edelleen. Lisäksi nämä kuukausimaksut saadaan takautuvasti vasta vuoden veroilmoituksen teon jälkeen, heinäkuussa. Ensimmäisen puolen vuoden aikana lapsistahan kuluja ei ole...





perjantai 1. kesäkuuta 2012

Paholaisen karkoitusta - PFFFTUSSSHUUUU !!!




Me suomalaiset olemme modernia kansaa. Olemme sivistyneitä ja lukeneita. Meidän kulttuurissamme uusin tieto kulkee hyvin niin TV:ssä kuin aikakauslehtien välityksellä jokaiseen pikkukyläänkin. Meidän koulujärjestelmämme on ehdottomasti maailman parhaita, ja se tarjoaa lapsille ja nuorille uusinta, mahdollisimman objektiivista tietoa elämän suurista ja pienistä asioista. Suomessa reilusti yli puolet, ellei peräti yli 80% , lukaisee sanomalehden kokonaan tai osittain joka päivä. 


Uskonnolla ei - eikä taikauskolla - ole järin suurta osuutta enää suomalaisen arkipäivässä. Se tarjoaa raamit perinteille, jotka vielä ovat kiinni hengellisyydessä jollain tavalla, ja ihmiset käyvät kirkossa sen rauhoittavan ilmapiirin takia, vaikkeivät olisikaan varsinaisesti "uskonnollisia". Olemme kuitenkin niin tietäviä ja niin asioista tietoista kansaa, koska olemme kasvaneet tieteellisesti todistettujen tosiasioiden maailmassa, että harvalle uskonto enää antaa vastaukset kaikkiin elämän tilanteisiin sellaisenaan, käytännön tasolla ainakaan.


Toista on Kreikassa ! 


Kreikkaan moderni sivistys on tullut varsin myöhään, vaikka edistysaskeleet onkin otettu viimeisen 50 vuoden aikana hurjaa vauhtia - liian hurjaa, niin, etteivät ihmiset ole pysyneet mukana muutoksissa. Koulujärjestelmästä ei saata edes puhua - vasta nyt on alettu tiedostaa, että "jossain mättää" (tästä riittäisi aihetta kokonaiseksi uudeksi blogiksi). Appiukkoni opetteli lukemaan 40-vuotiaana - hatunnosto hänelle, nyt 82-vuotiaalle -, koska kyllästyi siihen, ettei tiennyt mitä tässä kirjainten maailmassa oikein sanottiin. 


Ihmisillä ei ole varsinaista faktatietoa käytettävissään TV:tä lukuunottamatta. Suurin osa nuorista ja nuorista aikuisista toki on perehtynyt internettiin. Muutamaa laadukasta dokumenttisarjaa näytetään myöhään illalla tai keskiyön jälkeen, uutiset toistavat poliitikkojen tyhjiä lauseenparsia ja keskusteluohjelmissaa huutavat päät kailottavat omaa minäänsä, kaikki yhtäaikaa. Appiukko kysyy jokaisen informoivan tiedoituksen jälkeen : "Mitä se äsken oikein sanoi?" Se siitä kansantajuisuudesta...


Uskonto ja usein siihen sekoittunut taikausko ovat voimissaan ns. tavallisen kansan keskuudessa, mutta on niillä yllättävän iso jalansija myös modernien "lukeneitten"kin ihmisten elämässä. Nämä uskomukset tulevat esiin selvästi varsinkin silloin, kun kyseessä on uusi elämä, pieni uunituore vauva! Sen ajatellaan olevan täysin puolustuskyvytön ja suojeltava, ei vaan universumin kaikilta lymyäviltä sairauksilta vaan myös itse punaisen häntäheikin, paholaisen, alati vaanivilta känsäkourilta. 


Ihmisellä katsotaan olevan aikamoinen liuta tilanteita, jolloin hän on haavoittuvimmillaan ja jolloin paholainen sattaa katsoa hetkensä koittaneen ja aiheuttaa erinäisiä onnettomuuksia kyseiselle henkilölle alkaen hiustenlähdöstä ja hammassärystä aina yleiseen heikkouteen ja kuolemaan saakka. 


Syntyminen ja synnyttäminen ja sitä seuraavat 40pvää ovat kriittistä aikaa : pieni vauva ei saisi mennä ulos altistamaan itseään, kuten mielellään ei myöskään synnyttänyt nainen! Anoppini sisar (r.i.p.), erittäin uskonnollinen ihminen, varoitti minua siitä, ettei ensimmäisten viikkojen – tarkalleen sanottuna 40 päivän – aikana lapsen syntymästä hänen vaatteitaan saanut missään tapauksessa jättää kuivumaan ulos pimeän laskeutumisen jälkeen ! "Paha" voi iskeä vaatteitten kautta viattomaan lapseen! Samaa tarkoitusta varten lapselle tuotiin kultainen sinisilmäkoru, jonka oli määrä vahtia, ettei vihulainen tule liian lähelle. Se tietysti kiinnitettiin hakaneulalla lapsen pinnasänkyyn, lähelle pääpuolta. Tämä sama sininen silmäkoru on yksi suosituimmista matkamuistoista turistien keskuudessa...eli jos sen ostettuanne elämänne on osoittautunut yhdeksi pitkäksi ruusutarhassa kävelyksi, tiedätte nyt, mitä on kiittäminen !


Itkeminen altistaa Pahalle, koska silloin ihminen on heikoimmillaan, haavoittuvaisimmillaan. Jo pienille lapsille yritetään painottaa , ettei pidä itkeä liian paljon tai liian pitkään. Uskomattominta kuitenkin on ollut huomata, että aikuisenkin itkemistä yritetään toppuutella, niinkuin kaikki energia pitäisi käyttää, ei lohduttamiseen tai surun lieventämiseen, vaan nimenomaan itkun loppumiseen. Huithapelihyvästit teorioille, joiden mukaan itkeä pitää kun itkettää, koska se on terapeuttista ja helpottaa, keventää surun painetta sydämessä.


Yksi sitkeimmistä uskomuksista lähes kaikkien kreikkalaisten keskuudessa on se, että jos kehuu toista ihmistä, tai vain katsoo häntä hyväksyvästi tai ihailevasti, saattaa kyseisen henkilön alttiiksi pelsepuupille. Onneksi siihen on hyväksi koettu konsti : pitää sylkäistä vähintään kerran, mutta tehokkainta on neljään ilmansuuntaan sylkeminen - se pitää Perskuleen pelokkaasti loitolla! Usein näkee ja kuulee ihmisiä, jotka tapaavat toisensa kadulla ohimennen, ja jos mukana on lapsi, joka nyt ei ole ihan sairas tai raajarikkoinen vaan normaalin terveen lapsen näköinen, saa myös kuulla : PFFFTTHHHUUUSSSUUUU !!! Eläköön lapsesi, elämää hänelle, olkoon hän aina yhtä terve ja elinvoimainen ! Saman kohtelun saa jokainen, joka on laittautunut kauniiksi tai komeaksi. Häntä katsotaan "hyvällä silmällä", ihailevasti, mutta sylkäistään kiireesti perään sen varalta, että nyt syntyi pirulaisen mentävä aukko.





R.J.Dio - napattu netistä
Pitää nyt kuitenkin mainita, että tämä "paholaisen pois ajaminen" ei ole mitenkään kreikkalaisten yksinoikeus ja patentoitu tapa. Yksi tunnetuimmista merkeistä on ns. paholaisen sarvet, jonka jokainen rockmusiikin ystävä tuntee. Sehän tehdään käsi rennossa nyrkissä, etusormi ja pikkusormi pystyssä. Nykyään se symbolisoi pelkästään sanaa ROCK ! varsinkin heavyrockin kannattajien keskuudessa, kiitos erään suurimman lauluäänen heavyrockin historiassa : Ronnie James Dion ! (Manitou bless his soul...) Hän oli italialaista syntyperää, ja hän on kertonut, miten hänen isoäitinsä tapasi käyttää tätä merkkiä paholaisen pois ajamiseen sopivissa tilanteissa. Hän itse alkoi käyttää sitä konserteissaan tavallaan yleisön, hänen oman rock-kansansa, siunaukseksi, ja näin käsimerkki yleistyi miljoonien käyttöön : Rock Forever ! Meidän nykyisten rokkareitten siunaukseksi on taitanut koitua se, että R.J.Dio ei ollut kreikkalainen juuriltaan.... muuten saisimme mennä konsertteihin sadetakit niskassa, sylkypärskeiltä suojautuen. 




Liukumäki on ROCK !