Suku ennen kaikkea

Ateenassa asuva, EU:ssa työskentelevä Teemu Lehtinen kirjoitti blogissaan (Uusi Suomi, 6. kesäkuuta), ettei tiedä toista yhtä atomisoitunutta maata kuin Kreikka, jossa perhe, lähisuku ja ystävät ovat yhteiskuntaa ja elämää määrittävät seikat.

Tämä on täysin totta. Koko Kreikan yhteiskunta ja valtio on kuin koostunut mosaiikkipaloista, joissa jokaisen toimivana yksikkönä on sukulaisten pyhä piiri. Lisäksi lähisukulaisiin ei lasketa vain sisaruksia, vanhempia ja isovanhempia, vaan myös lasten puolisot, vanhempien sisaret ja veljet puolisoineen ja lapsineen.

Kun suomalaiselle äidin veli on eno ja isän veli setä, eikä sitä etäisimmille sukulaisille omaa nimitystä ole, kreikkalaiselle kaikki isän ja äidin miespuoliset sukulaiset ovat setiä. Sana ”setä” ( θείος), ja ”täti” (θεία), on varattu vain sukulaisille, mutta tällä laajemmalla merkityksellä setiä ja tätejä onkin aikamoinen määrä. Samalla tavalla puhutaan serkuista: vaikka kyseessä olisi pikkuserkku, vasta tarkemman sukulaisuussuhteen selvityksen pyytäminen tarkentaa sellaisen pikkumaisen yksityiskohdan kuin onko kyseessä ”ykkös-kakkos- vai kolmosserkku”.

Apua tarvitsevaa sukulaista autetaan vaikka oman hyvinvoinnin kustannuksella. Puutarhan tuotokset jaetaan ilman muuta – jääkaapissani on kaks muovipussillista kesäkurpitsoja ja 15 pitkää kurkkua,  koska nyt on niitten aika. Jos kotona leivotaan, puolet viedään lähimpänä asuville sukulaisille tai naapureille. Jos joku perheenjäsenistä on päässyt työelämässä johtavaan asemaan, hän pyrkii kykynsä mukaan auttamaan kaukaistakin sukulaista työpaikan saannissa. Jos joku sukulaisista, olkoonpa vaikka pikkuserkun vaimo, sairastuu, häntä käyvät sairaalassa katsomassa kaikki kynnelle kykenevät kassissaan tuomisia potilaan piristykseksi.

Tätä taustaa vasten on helpompi ymmärtää, että kun Suomessa kansalaisen hyvinvoinnista huolehtii valtio, Kreikassa suku on se, joka holhoaa, hoitaa ja avustaa. Sosiaaliturva rajoittuu julkisen sairaalan pieniin lääkärimaksuihin, työttömyysturva (€360/kk), on työperäinen ja kestää korkeintaan vuoden – sekin vain silloin, jos on ollut työntekijänä viimeiset vuodet, pelkkä työtön työnhakija ei apua elämiseensä saa.
 Ansiosidonnaista työttömyysturvaa ei tunneta. Lapsilisä on €40/lapsi/kk ja sen saa täysimääräisenä, jos perheen vuositulot eivät ylitä €11 000. Muuten se laskee kolmanneksella tai kolmannekseen. Ensimmäisten 6kk:n lapsilisänkin saa takautuvasti vasta heinäkuussa veroilmoitusten jättämisen jälkeen.

Niin terveellinen kuin perhe- ja sukukeskeinen yhteiskunta onkin esimerkiksi lapsen kehityksen kannalta, nykypäivänä se on myös osoittanut heikkoutensa. Kun eläkkeet ja suomalaisittain pienet palkat ovat laskeneet 50%:lla (sanokoot Suomessa vieraillut pääministeri Samaras mitä muuta tahansa), myös tukea antavat sukulaiset ovat ahdingossa. Yli puolet hallituksen ja muitten tuulisella huipulla olevien tuoleissa istuu läheisiä tai kaukaisempia sukulaisia. Koko maan kivistä rekeä on vetänyt yli 60 vuoden ajan kaksi sukua: Karamanlis ja Papandreou.

Kuten Teemu Lehtinen kirjoituksessaan mainitsi, Kreikan valtion kansalaiset ovat täynnä yhteishenkeä ja yhteisöllisyyttä vain kahdessa tapauksessa: jalkapallo- ja koripallomaaotteluissa. Silloin liikututaan kyyneliin sinivalkolipun heijastuessa kasvoilta kansallishymniä laulaen. Muuten kreikkalaisiin on vaikea puhaltaa edes talkoohenkeä tai saada heidät toimimaan yhdessä luonnonsuojelun ja kierrätyksen puolesta. Kun maan johtajatkin laittavat energiaansa mieluummin puoluepoliittisiin kiistoihin kuin uhratakseen totuuden ja rehellisyyden alttarille korkean asemansa, miten tämän maan kansalaiset koskaan tulevat toimimaan kuin yksi suuri perhe yhteisen hyvän puolesta?

Mieheni täti