keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Viimeistä vietetään







On vuoden kahdeksas päivä. Lapset menivät aamulla ensimmäisen kerran kouluun lomien jälkeen. Heräämiset ja muut aamurutiinit sujuivat melko sipsakkaasti huolimatta siitä, että he ovat tottuneet aamujen pitkiin lököisiin unitunteihin.

Ensimmäisen kerran nuorin pojista mainitsi ohimennen tänä aamuna, että tämä oli nyt viimeinen joululoma täällä Kreikassa. Se oli vain toteamus, jonka hän esitti takkia päälle kiskoessaan. Siihen ei liittynyt melodramatiikkaa, ei hartiavoimin esiin kiskottua väreilevää nostalgiaa. Voitin kiusauksen lohdutella häntä tekopirteänä sillä, miten ihan varmasti täällä vielä joskus joulua vietetään ja tehdään sitten uusi oma joulu siellä Suomessa jne. Nuorimmat keskustelivat aiheesta lyhyin lausahduksin koulureppujen säätelemisen lomassa.

Olin odottanut ja pelännyt sitä hetkeä, jolloin lapset huomaavat, miten kaikki merkittävät juhlapäivät ja kalenterin mukaan vietettävät tapahtumat ovat nyt ”viimeistä kertaa” – ovat olleet jo syksystä lähtien. He eivät onneksi ole taipuvaisia rypemään aiheessa sen enempää, he kun elävät lasten tapaan nykyhetkessä, ja ottavat asiat niin kuin ne tulevat.

Minä olen se, joka yritän antaa ”viimeisille kerroille” suhteettoman suuren merkityksen; välillä huomaan suorastaan rypeväni itsesäälissä ja etukäteen eletyssä nostalgiassa sisäisen ääneni väristen liikutuksesta. Olen näkevinäni elämää suurempaa symboliikkaa kaikissa arkipäivän askareissa.

Koti on jo ilman joulun merkkejä. Edellispäivänä, loppiaisena, otin hyllyiltä, pöydiltä, seiniltä ja lampuista joulukoristeet pois, pakkasin ne laatikoihin tai asettelin ne kaappiin tutuille paikoilleen. Osa niistä on vuosien myötä alkanut merkitä minulle enemmän kuin pelkkä joulukoriste – niissä on joulun henki ja taika sisällä. Harkitsen vakavasti parin kolmen koristeen ottamista muuttokuormaan mukaan kesällä, mutta se voi olla, että joulukoristeet eivät muistu mieleen kovin helposti kesäkuumalla.

Joulukuusi jäi viimeisenä vartioimaan joulun hiipumista ja kodin arkipäiväistymistä. Se oli vielä täydessä tällingissä: sähkökynttilät, punakultaiset pallot ja hopeaköynnös kimaltelivat värikkäinä pimeässä loppiaisillassa, vaikka pikkutontut ja joulukynttilät olivat vetäytyneet pöydiltä kaappien hämärään tekemään suunnitelmia kevään ja kesän pitkiä kuukausia varten. Ne eivät vielä tienneet, että tulisivat viettämään siellä myös ensi joulun ja monta joulua sen jälkeenkin.

Eilen, loppiaisen jälkeisenä päivänä, annoin lasten tehtäväksi riisua kuusi hepenistään. Kun menin katsomaan tilannetta jonkin ajan kuluttua, löysin kuusen yksin olohuoneen nurkassa, alistettuna.

Lapset olivat lähteneet leikkeihinsä, mutta jättäneet ohjeitteni mukaan valot kuuseen. Tähdenkin he olivat kurkottaneet pois latvasta ja laittaneet muovipussiin muiden koristeiden sekaan. Kuusi oli paljas, siinä loistivat vielä valot, mutta suuri osa sen neulasista oli riiston aikana pudonnut lattialle nukkaisen maton ja kylmän marmorilattian päälle.
Sammutin kynttilät, yritin ottaa valoketjun irti kuusen oksilta niin hellästi kuin mahdollista ja lopulta siirsin työnsä hyvin tehneen puun parvekkeelle auringonpaisteeseen.

Sen pilkkoaminen saisi vielä odottaa. Nauttikoon saattohoitona parvekkeen kukkaköynnöksen seurasta, turkinkyyhkyjen pulinasta ja lämpimistä auringonsäteistä.
En ole vielä aivan valmis sanomaan hyvästejä. 








2 kommenttia:

  1. 20 vuotta on pitkä aika, mutta onneksi toinen kotimaa jää paikoilleen odottamaan seuraavaa kertaa. Niin toivotan ihmisillekin, joiden kanssa ei ole tietoa milloin seuraavan kerran näemme - vai näemmekö. Sanon "nähdään ensi kerralla". Kaunis, aurinkoinen saattokoti kuusellasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tiedätkös, mulla on myös sellainen tapa sanoa, vaikka olisin jonkun tavannut eka kertaa monen vuoden jälkeen: "Nähdään ensi kerralla". Se kuulostaa paljon optimistisemmalta ja...rauhallisemmalta kuin hyvästien jättö, vaikka jälleennäkemisestä ei takeita olisikaan. Siihen ei myöskään liity dramatiikkaa, niin kuin "hyvästi, toivottavasti nähdään vielä" -toivotukseen.

      Poista